perjantai 26. elokuuta 2016

Kirjovirkattu penaali


Päätin jokin aika sitten opetella kirjovirkkausen salat. Olin pitänyt sitä aina hyvin vaikeana ja tuskallisen hidasta työskentely näin aloittelijalla on. Aloitin kesäkassin tekemisen, mutta se odottaa jatkamisinspiraatiota. Tämän penaalin sain ilokseni kuitenkin valmiiksi, vaikka oman aikansa tämäkin projekti otti. 


Lankana olen käyttänyt tässä penaalissa Sandnes Garnin Mandarin Petit -lankoja mustana ja luonnonvalkoisena. Harmikseni en muistanut mitata, kuinka paljon tähän meni lankaa ennen metallisen vetoketjun kiinnittämistä. Kuvioon otin vinkkiä Pinterestistä löytämästäni kuvasta. Aluksi kuvio tuntui vaikeasti seurattavalta, mutta tekemisen myötä sekin alkoi luonnistua hieman sujuvammin. Vuorin ompelin puuvillakankaasta ja kiinnitin sen pussukkaan käsin ompelemalla, samoin kuin vetoketjunkin.


Tykkään tästä penaalista todella paljon ja mietteissä on jo muitakin kirjovirkkauksella toteutettuja juttuja syksyn mittaan toteutettavaksi! 

2 kommenttia:

Piristä päivääni, jätä kommentti! :)